11. tammikuuta 2013

mietiskelyä..

Tähän aikaan illastahan yleensä syntyy ne parhaat ajatukset, vai mitä?
 
Tällä kertaa mun kannalta paras juttu ei ehkä ole teille paras, mutta mun on pakko oman jaksamiseni (ja inspiraation puutteen) vuoksi tehdä nyt näin.
Pidän ainakin tammikuun loppuun asti nyt taukoa täällä blogissa, ja toivon, että helmikuussa innostuisin tähän hommaan uudestaan, kun valoakin tulee enemmän, ja koulussa pitkät päivät helpottuu chillimmän lukkarin johdosta. Tiiän, että syön nyt vähän sanojani, koska tässä postauksessa sanon, että en aio pitää taukoa. Oon kuitenkin päätynyt siihen, että se on mun kannalta oikea ratkasu. Tykkään hirmusesti tästä bloggaamisesta, mut nyt lukion myötä on tullu niin paljon kaikkea lisää, etten välttämättä jaksa iltasin edes avata konetta, saati sitten kuvaamaan jotain ostoksia tms.
Mutta älkää hei pliis kadotko minnekkään, koska en mäkään katoa. No, hetkeksi, mutta en lopullisesti. Lupaan palailla helmikuun puolella, en nyt ehkä ihan alussa kun koeviikko menee siihen päälle, mutta kuitenkin.

Pusuja ja haleja kaikille sinne! Jaksamisia tähän synkkään tammikuuhun, kohta kevät koittaa!


7 kommenttia:

  1. sää oot aivan älyttömän nätti!

    VastaaPoista
  2. Luulin jo et ois tullu jotain filosofista pohdintaa, mut ei sitte :D oot ihana tyttö<3

    VastaaPoista
  3. Auli: voi kiitos! :)

    Heli: haha no ei nyt sentää :D samoin sinä♥

    VastaaPoista
  4. Ei tosiaankaan kannata ottaa mitään stressiä tästä bloggaamisesta. Kukaan ei vaadi sua bloggaamaan. Mäki kirjottelen ja teen postauksia ainoostaan sillon ku musta siltä tuntuu ja huvittaa ja jaksan :) Ota tää blogin pitäminen ihan rennosti - tän pitäis olla suorastaan vapauttava harrastus, ei mikään hirveä pakote! Relax, take it easy :)

    Ihania ja kuulaita tammikuun päiviä sullekin! <3

    VastaaPoista
  5. Nii Janna oon miettiny ihan tota samaa, ja päätin et ku ei inspiraatioo oo nii en ala väkisinkää mitää postauksia väsäämään :) I will, you too!

    Hei kiitti samoin! :)♥

    VastaaPoista