5. heinäkuuta 2011

HEJSSAN ALLA VÄNNER

Hahaa, vihdoin me ollaan täällä molemmat! Eilen oltiin Ankun kanssa viettämässä kesäpäivän iltaa Kaislammella. Paikka on aika syrjässä (kuten Veikkolakin...), pieni metsälampi metsän keskellä. Oli kiva olla ihan keskenään siellä puskassa. Tässä vähän kuvasatoa:










Jossain vaiheessa Ankun piti sitten lähteä ja jäätiin kaksistaan mässyttämään karkkia. Eksyttiin vahingossa laiturille ja huomattiin, että vesi oli aika lämmintä, joten päätettiin mennä uimaan. Uikkareita ei tietenkään ollut mukana eli mentiin ihan Eevana sinne pulikoimaan, eihän tänne syrjään kukaan tähän aikaan viikosta ja päivästä tulisi. Roosa ei kauheen kauaa viittinyt uida, mutta Tea viihtyi vedessä pidempään, uimari kun on. Siinä sitten Tea mukavasti uiskenteli ja Roosa kietoutui omatekoiseen pyyhkeeseen alias kaulahuiviin. Yhtäkkiä huomattiin, että polkua pitkin meitä kohden asteli n. 60-vuotias pariskunta. Ajateltiin, että no, eihän tässä mitään, kävelevät varmaan ohi ja menevät sienestämään tai jotain muuta, mutta kuinkas ollakkaan, vanha pari oli myös tullut maanantai-illan virkistysuinnille. (Tosin miehen puolesta se näytti enemmänkin kuntoilulta, pappa meinaan kauhoi sielä lammessa lasien kanssa semmosta kroolia että huhhuh...) Kun he saapuivat tilanne oli siis se, että Roosa seisoi laiturilla huiviin kääriytyneenä ja Tea polski menemään nakuna, paniikissa tietenkin. Molemmilla oli vaikeuksia pokan pitelemisessä. No, arvon herrasväki siirtyi siveästi uima-asuissa veden puolelle ja lähtivät uimaan kohti vastarantaa. Tea sitten ui mahd. nopeasti takaisin laiturille, kun nuo eivät katsoneet ja puettiin pikaisesti päälle puiden katveessa. Häivyttiin paikalta ei niinkään vähin äänin ja käveltiin rapiat kolme kilometriä takaisin 'keskustaan'. Jutusta riittää naureskelemista luultavasti aika pitkään, mutta tulipahan sekin koettua. :D

Nyt on aika lähteä tekemään jotain ehkä vähän vähemmän hullua, joten kiitos tästä. Herran siunausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti